Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Uniluennolla Ipanaisessa

uniluento

Mun lempparilastentarvikeliike Ipanainen järjestää uusissa tiloissaan myös monenlaisia mielenkiintoisia kursseja. Mulla oli mahdollisuus osallistua maanantaina Heli Mäkelän pitämälle kurssille nimeltä: Miten teillä nukutaan? Taaperoiden ja leikki-ikäisten uniluento. Ja voi huh, se olikin niiiiiiin meitä koskettava aihe!

Kuten olen jo aikaisemminkin kirjoitellut, on meillä ollut aika paljon hankaluuksia Pikku Myyn nukkumisen kanssa. Edelleenkin nukuttaminen kestää aivan liian kauan ja Myy syö tissiä useamman kerran yössä.... Toisinaan menee joitain öitä jo ihan kohtalaisesti ja Riokin on alkanut välillä osallistumaan Myyn nukuttamiseen, mutta useimmiten koko nukutusrumba on mun harteilla eikä Myy nukahda oikeastaan muuten kuin tissille tai kantoreppuun. Rio on myös alkanut "nukahtelemaan" melko usein sohvalle, jonne luulen sen jäävän ihan sen vuoksi, että saisi nukkua paremmin omassa rauhassa...

Ipanaisen kurssitila

Menin siis erittäin innokkaana uniluennolle ja istuin kuuntelemaan muiden väsyneiden vanhempien kanssa. Luennon alussa Heli kyseli nopeasti millaisia ongelmia osallistujilla oli. Yllättäen suurimmalla osalla oli juuri Myyn ikäinen lapsi ja samantapaisia ongelmia kuin meilläkin. Jo se toi vähän lohtua, ettei olla ainoita jotka taistelee näiden asioiden kanssa ja oli kiva, että Heli pystyi siten keskittymään juuri meitä koskettaviin asioihin. Luennolla käytiin läpi mm. unisykliä, erilaisia unikoulumenetelmiä sekä keinoja hyviin iltarutiineihin sekä nukuttamiseen. Ja ainakin itse sain paljon hyviä vinkkejä ja uusia ajatuksia nukkumiseen liittyen. Lopussa oli aikaa vielä kysellä neuvoja omiin tilanteisiin. 

Kaikenkaikkiaan luento oli erittäin hyödyllinen ja aiotaan ehdottomasti ottaa sieltä opittuja keinoja käyttöön heti reissusta palattua! Nyt ennen ei oikein kannata tehdä mitään isoja muutoksia ja Balilla kaikki menee luultavasti kuitenkin vähän sekaisin... Mutta kirjoittelen varmasti aiheesta vielä matkan jälkeen lisää!

Ipanaisen kurssit

Nämä uniluennot (vauvoille oli myös oma) nyt jo meni, mutta veikkaisin, että ehkä samoja saattaisi tulla myöhemmin uudestaankin, sillä aihe on varmasti niin monia koskettava. Kurssikalenterissa on kuitenkin muitakin mielenkiintoisia aiheita, joita kannattaa katsoa! Itselle sopisi kyllä myös mm. Kiitos nyt riittää! Omat rajat ja jaksaminen lapsiperheessä -kurssi tai Mindfulnessia vanhemmille -kurssi. Myös kantamisesta on tulossa kurssit niin vastasyntyneen kantamisesta kuin lapsen kantamisesta turvallisesti selässä. 

Kurssivalikoimaa voi katsella täältä


*Yhteistyössä Ipanaisen kanssa. Luento saatu veloituksetta.

Ei kommentteja